Persoonallisuushäiriössä on epämääräinen käsitys omasta itsestä ja
minäkäsitys on rajoittunut, jäykkä tai epävakaa. Myös vuorovaikutuksessa
muihin ihmisiin on vaikeuksia ja kielteiset tunteet ovat herkemmin
pinnalla kuin tasapainoisella ihmisellä.
Näillä persoonallisuuden piirteillä tarkoitetaan vuodesta toiseen pysyviä tapoja havainnoida, suhtautua toisiin sekä ymmärtää itseä ja ympäristöä. Persoonallisuuden piirteistä tunne-elämän vakaus, tunnollisuus ja sosiaalinen dominoivuus kehittyvät vielä 30–40 ikävuoteen saakka.
Oireita ovat tunne-elämän epävakaus, impulsiivisuus ja vaikeudet tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivällä henkilöllä on mielialan vaihtelua päivittäin joko itsestään tai tilanteen mukaan, jatkuvuuden tunteen puutteellisuutta, minäkokemuksen häiriöitä, epäjohdonmukaisuutta, vähäistä sitoutumista, impulssikontrollin häiriöitä, päihteiden käyttöä, ruuan ahmimista, holtiton seksuaalisuus ja pelihimo.
Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä kokee kriisitilanteet nopeasti lisääntyvänä tuskaisuutena, joka voi kestää suurimman osan päivästä, ihmissuhteita sävyttää vihamielisyys ja kiintymyssuhteita leimaa turvattomuus. Kyky tunnistaa ja arvioida kielteisiä tunteita ja ajatuksia on epävakaasta persoonallisuudesta kärsivällä puutteellinen.
Epävakaalle persoonallisuudelle altistavat monet keskenään vuorovaikutuksessa olevat perinnölliset tai ympäristöstä johtuvat tekijät ja joskus myös jokin lapsuusajan psykiatrinen häiriö. Perinnöllisten tekijöiden lisäksi saattaa siis olla vaikeita ja traumaattisisa lapsuudenkokemuksia. Useiden tekijöiden kasaantuminen lisää häiriön todennäköisyyttä.
Persoonallisuushäiriöiden ensisijainen hoito on psykoterapia, jota täydennetään oireiden mukaan lääkehoidolla. Potilailla on useimmiten samanaikaisesti jokin muu psykiatrinen häiriö, joka saattaa edellyttää lääkehoitoa.
Aluksi hoidon yksityiskohdista sovitaan yhteistyössä potilaan kanssa. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät nimittäin käyttävät eri hoitopalveluita runsaasti ja heidän on vaikeaa noudattaa hoitoa koskevia sopimuksia. Tämä voi vaikeuttaa niin fyysisten vaivojen hoitamista kuin pitkäaikaista psykoterapiaa.
Terapiassa autetaan hahmottamaan käyttäytymisen lyhyen ja pitkän aikavälin seurauksia sekä erottamaan näitä toisistaan, mikä saattaa lisätä potilaan aktiivisuutta ja kykyä ratkaista ongelmia. Terapiassa luodaan myös perustaa kyvylle tunnistaa ja nimetä tunteita sekä säädellä niitä. Myös tunteiden merkitystä, tunnistamista, havainnointia ja säätelyä sisältävä opettaminen on tarpeellista. Oireiden hallinnassa auttaa esimerkiksi rentoutus, turvapaikkamielikuvat muistutuskortit ja päiväkirja.
Näillä persoonallisuuden piirteillä tarkoitetaan vuodesta toiseen pysyviä tapoja havainnoida, suhtautua toisiin sekä ymmärtää itseä ja ympäristöä. Persoonallisuuden piirteistä tunne-elämän vakaus, tunnollisuus ja sosiaalinen dominoivuus kehittyvät vielä 30–40 ikävuoteen saakka.
Oireita ovat tunne-elämän epävakaus, impulsiivisuus ja vaikeudet tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivällä henkilöllä on mielialan vaihtelua päivittäin joko itsestään tai tilanteen mukaan, jatkuvuuden tunteen puutteellisuutta, minäkokemuksen häiriöitä, epäjohdonmukaisuutta, vähäistä sitoutumista, impulssikontrollin häiriöitä, päihteiden käyttöä, ruuan ahmimista, holtiton seksuaalisuus ja pelihimo.
Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä kokee kriisitilanteet nopeasti lisääntyvänä tuskaisuutena, joka voi kestää suurimman osan päivästä, ihmissuhteita sävyttää vihamielisyys ja kiintymyssuhteita leimaa turvattomuus. Kyky tunnistaa ja arvioida kielteisiä tunteita ja ajatuksia on epävakaasta persoonallisuudesta kärsivällä puutteellinen.
Epävakaalle persoonallisuudelle altistavat monet keskenään vuorovaikutuksessa olevat perinnölliset tai ympäristöstä johtuvat tekijät ja joskus myös jokin lapsuusajan psykiatrinen häiriö. Perinnöllisten tekijöiden lisäksi saattaa siis olla vaikeita ja traumaattisisa lapsuudenkokemuksia. Useiden tekijöiden kasaantuminen lisää häiriön todennäköisyyttä.
Persoonallisuushäiriöiden ensisijainen hoito on psykoterapia, jota täydennetään oireiden mukaan lääkehoidolla. Potilailla on useimmiten samanaikaisesti jokin muu psykiatrinen häiriö, joka saattaa edellyttää lääkehoitoa.
Aluksi hoidon yksityiskohdista sovitaan yhteistyössä potilaan kanssa. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät nimittäin käyttävät eri hoitopalveluita runsaasti ja heidän on vaikeaa noudattaa hoitoa koskevia sopimuksia. Tämä voi vaikeuttaa niin fyysisten vaivojen hoitamista kuin pitkäaikaista psykoterapiaa.
Terapiassa autetaan hahmottamaan käyttäytymisen lyhyen ja pitkän aikavälin seurauksia sekä erottamaan näitä toisistaan, mikä saattaa lisätä potilaan aktiivisuutta ja kykyä ratkaista ongelmia. Terapiassa luodaan myös perustaa kyvylle tunnistaa ja nimetä tunteita sekä säädellä niitä. Myös tunteiden merkitystä, tunnistamista, havainnointia ja säätelyä sisältävä opettaminen on tarpeellista. Oireiden hallinnassa auttaa esimerkiksi rentoutus, turvapaikkamielikuvat muistutuskortit ja päiväkirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti